Bergwerk Oy on erikoistunut pienehköjen ja vaativien asutuskeskuslouhintojen toteuttamiseen. Louhimme rakennusten pohjat, kanaalit ja irtokivet sekä isommilla työmailla esimerkiksi kaivojen, tukimuurien ja otsapalkkien pohjat. Toteutamme louhintatyöt kevyellä kalustolla, joten pääsemme paikalle nopeasti ja edullisesti. Räjäytystöiden ohella teemme myös kallion kiilaustöitä ja tarjoamme räjäytystöiden johtamispalvelua.
Tavoitteenamme on turvallinen ja tehokas työmaa, jonka ympäristöstä pidämme erityistä huolta. Noudatamme voimassa olevaa lainsäädäntöä, toimintamme on vakuutettu räjäytystöihin liittyen, ja lisäksi varmistamme, että kiinteistökatselmukset ja tärinämittaukset suoritetaan työmaamme ympäristössä asianmukaisesti.